SJ Gaming x Veikon Kone

SJ Gaming on suomalainen esports-organisaatio, joka kilpailee ammattitasolla peleissä CS:GO ja NHL.

Suurimmiksi saavutukiksi voi mainita CS:GO-pelin suomenmestaruuden 2019 ja sitä edeltäneen FEL:n (Finnish Esports League) mestaruuden.

Veikon Kone ja SJ Gaming yhdistivät voimansa vuonna 2017, jolloin Veikon Koneesta tuli silloisen SuperJymyn eSports-joukkueen pääyhteistyökumppani. Myöhemmin SuperJymy nimi jätettiin vain yritysmaailmaan ja eSportsissa SuperJymy jatkoi nimellä SJ Gaming.

Ergonominen peliasento
Katso videolta SJ Gamingin vinkit ergonomisen peliasentoon, osa vinkeistä sopii myös toimistotyöntekijöille.
Pelaa kuin SJ Gaming

Ammattitasolla pelaaminen vaatii lahjakkuutta, mutta se ei yksin riitä. On äärimmäisen tärkeää, että pelivälineet ovat oikeat. Esimerkiksi tavallinen tietokonehiiri ei sovellu pelaamiseen. Pelihiiressä on otettu huomioon hiiren muotoilu, tarkkuus sekä lisäpainikkeet, joita kilpailuhenkisissä peleissä lähestulkoon poikkeuksetta tarvitaan. On myös huomioitava, että pelihiirissäkin on eroja ja esimerkiksi käden koko voi vaikuttaa olennaisesti valintaan.

Kaiken lähtökohta on hyvä tietokone

Pelaamisesta nauttimisen ja siinä menestymisen kannalta on ensisijaisen tärkeää, että pelaaja löytää hänelle sopivat laitteet ja, että ne tuntuvat omilta. Mikään ei pilaa matseja tehokkaammin kuin vanhaksi jäänyt tietokone, josta ei löydy tarpeeksi potkua tuottaa tarvittavaa määrää FPS:siä. Pelit kehittyvät jatkuvasti, joten tietokoneen päivityskin muutaman vuoden välein on välttämätöntä.

LENOVO IC T540 R5 PELIPÖYTÄKONE
16GB, 512SSD, RYZEN 5, GTX 1650
799,00 €
Varastossa
Varaa ja nouda
-14 %
HP PAVIL TG01-0003NO PELITIETOKONE
8GB, 512SSD, RYZEN 3, GTX1650
599,00 €
699,00 €
Varastossa
Varaa ja nouda
HP OMEN GT11-0122NO I7-10700F
16GB, 512SSD, I7, RTX2070S
1 899,00 €
Varastossa
MSI MAG INFINITE 10SI-1053MYS PELITIETOKONE
16GB, 512SSD, I5, GTX 1660
1 499,00 €
Varastossa
LENOVO IDEACENTRE T540 TIETOKONE
8GB, 256SSD, I5, GTX 1660TI
849,00 €
Varastossa
Varaa ja nouda
Pelitietokoneen paras kaveri on pelinäyttö

Heti tietokoneen jälkeen seuraavaksi tärkein on näyttö. Jos näytössä on liian pieni katselukulma, huonot kontrastit tai pieni virkistystaajuus voi moni oleellinen yksityiskohta pelin kannalta jäädä huomaamatta. Huonoa näyttöä ei välttämättä osaa itse edes havaita, sillä se ei vaikuta välittömästi pelaamiseen, kuten tehojen puute tietokoneessa. Fakta kuitenkin on, että kun on kokeillut parempaa näyttöä ei vanhaan enää halua palata.

SAMSUNG ODYSSEY C27G75T PELINÄYTTÖ
599,00 €
Varastossa
ACER VG240Y 24" NÄYTTÖ
199,00 €
Tilaustuote
Varaa ja nouda
LENOVO G25-10 24.5" LED-NÄYTTÖ
1MS, 144HZ, FULL HD
229,00 €
Varastossa
Varaa ja nouda
SAMSUNG ODYSSEY C49G95T 49"
NÄYTTÖ, 3845430
1 499,00 €
Varastossa
MSI OPTIX MAG251RX 24.5" PELINÄYTTÖ
429,00 €
Tilaustuote
Varaa ja nouda
BENQ ZOWIE XL2411P 24" NÄYTTÖ
24", 144HZ, DP, HDMI, DVI-DL
249,00 €
Varastossa
Varaa ja nouda
Hyvillä lisälaitteilla hiot etulyöntiaseman

Kun edellä mainitut asiat ovat kunnossa on aika valita sopiva hiiri, näppäimistö, kuulokkeet, pöytä ja tuoli. Esimerkiksi tuolilla on mukavuuden ja ennen kaikkea ergonomian kannalta iso merkitys. Pelejä pelataan useimmiten useita tunteja yhtäjaksoiseksi, ja tästä syystä ei ole samantekevää minkälaisella jakkaralla istuu.

L33T E-SPORT PRO PELITUOLI
MUSTA
299,00 €
Tilaustuote
Varaa ja nouda
L33T E-SPORT PRO SUPERIOR PELITUOLI
VALKOINEN, XL
299,00 €
Varastossa
Varaa ja nouda
ASUS ROG STRIX FUSION PELIKUULOKKEET
LANGATON, 90YH00Z4-B3UA00
159,00 €
Varastossa
Varaa ja nouda
KINGSTON HYPERX CLOUD II
PELIKUULOKKEET
99,90 €
Varastossa
Varaa ja nouda
ASUS ROG STRIX CTRL PELINÄPPÄIMISTÖ
159,00 €
Varastossa
Varaa ja nouda
2020 Veikon Kone © Toteutus: Lamia