TauluTV:n hankinta
Iso taulutelevisio näyttää komealta olohuoneessa, mutta hankinnassa kannattaa kiinnittää huomiota myös muihin seikkoihin.
Katseluetäisyydestä on olemassa nyrkkisääntö jossa kuvakoko jaetaan kymmellä ja jäljelle jää oikea katseluetäisyys. Näin ollen esimerkiksi 32" television oikea katseluetäisyys olisi 3,2 metriä.
TauluTV on sisustuselementti joka vaikuttaa myös kodin muuhun sisustukseen. Hankintaa suunnitellessa kannattaa miettiä eri vaihtoehtoja TV:n sijoitukseen. Nimensä mukaan hyvä vaihtoehto sijoitukselle on seinäteline.
Tekniikka on kehittynyt myös liitäntöjen osalta. Hankintaa tehdessä on hyvä varmistaa että laitteesta löytyy oikeat liitännät oikeasta paikasta. Esimerkiksi "HD-ready" merkintä laitteessa varmistaa että laiteen ominaisuudet ja liitännät riittävät myös tulevaisuudessa. (lue lisää ajankohtaista osioista)
Plasma vai LCD? Molemmilla tekniikoilla päästään huippukuvanlaatuun joten vastaus on kumpi tahansa. Eroavaisuuksiakin toki löytyy joten tekniikan valintaan usein vaikuttaakin muut tekijät kuin itse tekniikka.